TURNAUS


Turnausta on pelattu vuodesta 1952 lähtien. Biddy Basketin lopputurnauksena. Biddy Basketia pelataan eri puolilla yhdysvaltoja joista alueelliset mestarit pääsevät edustamaan lopputurnaukseen johon voivat halutessaan ottaa omalta alueelta pelaajia myös muista joukkueista.

Lopputurnauksessa on Yhdysvaltojen ulkopuolelta ollut vain kaksi maata Puerto Roco ja Suomi.

Turnauksen alkuvuosina turnausmuotona oli ns. kahden tappion -cup ja suomalaisjoukkueiden kohtaloksi jäikin useasti pelata kahden ottelun jälkeen pelkkiä harjoitusotteluita. Tuolloin matkaan oli lähes aina liitetty vierailu myös Heampstedissä, New Yorkissa, joten pelejä riitti pelattavaksi myös tuolloin.

Nykyisin turnauksessa pelataan aina vähintään neljän joukkueen alkulohko, jonka jälkeen joukkueet jaetaan tasolleen sopiviin sarjoihin kahden tappion -cup kaavioon. Joukkueita pojissa on yleensä 40 ja tytöissä 20

Lohkojen nimet ovat AAA, AA, A

Varsinaista supermenestystä ei pojissa ole vielä tullut parhaassa AAA-sarjassa, mutta kun muistaa, että vuonna 1977 suomen parhaat NKL ja HNMKY hävisivät Heampstedille molemmat 100 pistettä, on kuitenkin suomalainen koripallo ottanut ison askeleen eteenpäin noista ajoista.

Nykyisin suomalaisnuoret uskaltavat lähteä haastamaan joukkueen kuin joukkueen tasapäisesti pelaamaan taitojensa ylärajoilla. Tytöissä on suomalaisjoukkue on yltänyt finaaliin saakka (1994,-96,-97,-98,-2010) Kultaa pääsivät juhlimaan tytöt valmentaja Marika Vilasen johdolla 1996 Abbevillesä. Muuten olemmekin "normalisoineet" sijoituksen lähes tulkoon poikkeuksetta sijoille 4-8, vuodesta riippuen. Pojissa paras sijoitus lienee nykyisellä turnausjärjestelmällä AA-sarjan mestaruudet vuosina 2012 Covingtonissa valmentajina Pekka Hartikainen ja Ville Neva sekä 2015 Slidelissä finaali pelattiin SmootiKing NBA areenalla. valmentajina Pekka Hartikainen ja Niko Nyholm. Muuten poikien sijoittuminenkin on ollut siellä sijoilla 4-8 vuodesta riippuen.



Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta saat soittamalla 


045-1212170 Pekka Hartikainen