BIDDY USA 2023 0n kotiutunut
Helsinki Biddy Basket Julkaistu: 02.04.2023 06.53

BIDDY USA 2023 0n kotiutunut

Vuoden 2023 USAn matka saatiin onnellisesti päätökseen.

Tämän vuoden matkalla oli 24 lasta eli 12 poikaa ja 12 tyttöä. Valmentajia oli mukana 5 kpl. Tulomatkalla hävisi vain yhdet kamat, jotka saatiin korvattua paikan päällä.

Turnaus alkoi sisään kirjautumisella, josta selviydyttiin jälleen kunnialla. Avajaisissa saimme hurjat aplodit Maamme laulusta, jonka tytöt ja pojat = Max vetivät hienosti. Turnauksen alussa on molemmilla ryhmillä aina 3 kilpailua. Vapari, 3-Pisteen heitto sekä 5 paikan heitto. Tänä vuonna Poikien sarjasta Renne voitti pronssia. Ja Tyttöjen sarjassa Vilja ja Iisa voittivat vapari ja 5 paikan heitoissa kultaa.

Turnaus oli yhtä kova kuin valmentajat olivat maalanneet. Vastustajat tulivat kovaa päälle ja tilaa eikä aikaa ollut Suomalaisittain juurikaan miettiä. Tämä johti useisiin syötön menetyksiin sekä heittojen ohi laittoihin. Vielä kun yritettiin ensimmäisestä leiristä saakka informoida, että kun vastusta tulee kovaa paikka prässillä niin ei kannattaisi laittaa ensimmäisenä palloa maahan, koska tuplaavat aina. Olimme hiukan lirissä.

Positiivista kuitenkin oli, että olimme ehdottomasti PARAS joukkue aktivoinneissa. Rivikävelymme ja "roskien poiminta" onnistui kaikilta.

Pelillisesti ehkä kuitenkin vaikein asia oli ainakin katsomossa ymmärtää tuomareiden vihellyksiä. Hämmästystä herätti mm, askelsääntö = vanhakoripallo sääntö. Eli ei 0 askelta ja jos syötti lay-upin askeleista se oli askeleita sekä sivu askeleen edelleenkin. Meillähän ei kotisuomessa ole enää mitään vihellättäviä askelsääntöjä... Muuten jos puolustaja oli oikeassa paikassa ja aktiivinen niin ei vihelletty, mutta jos rupesi huilaamaan eikä ollut valmis tekemään töitä tuomittiin aina virhe.

No pelit sujuivat kuitenkin hyvin. Ainoa negatiivinen huomio oli se että 2 tappion sarja järjestelmässä, jossa ensimmäiset ottelut arvotaan ja loput pelataan menestyksen mukaan, jouduttiin voittojen ja häviöiden kanssa tilanteeseen, jossa kohtasimme samoja vastustajia niin sijoittelu sekä lopullisessa Cupissa.

Majoitusperheet olivat jälleen kerran aivan mielettömiä ja yrittivät toteuttaa lasten toiveita parhaansa mukaan. Ainoa murhe sattui, kun yhden hoast perheen elämän rytmi ja ruokailut eivät soveltuneet tytöille. Tytöt eivät saaneet tarpeeksi terveellistä kotiruokaa, mutta onneksi auttava käsi löytyi läheltä ja tytöt säilyivät pelikuntoisina.

Fakta, jota tulemme painottamaan jatkossa alkuleireillä on totuttelu erilaiseen ruokaan. Amerikassa ruokatottumukset ovat hiukan erilaiset.

Ikävä kyllä tilanne on se, jos haluamme toteuttaa Suomalaista urheilijan ruokavaliota joudumme tekemään valinnan, että pelaajat majoittuvat hotellissa ja me hoidamme kaikki ruokailut yms, Se tarkoittaisi siis sitä, että pelaajilta jäisi kokonaan pois ehkä se tärkein matkasta eli tutustuminen koripallon synnyinmaan koripalloilevien perheiden arkeen kielikylvyllä.

Takaisin turnaukseen. Molemmat joukkueet pärjäsivät todella hyvin. Pojat sijoittuivat toiseksi ja tytöt kolmanneksi. Matkassa oli jälleen useita huippulupauksia, joilla on, ollut etuoikeus nähdä millaista on koripallo sen synnyinmaassa. Missä pelataan Maailman kovinta koripalloa.

All American palkinnon saivat

Pojissa: Noel, Joel, Topi,

Tytöissä: Iisa, Alisea

Palkinnon olivat äänestäneet vastustajan valmentajat. Historiasta muisteltavana mm, Lauri Markkanen on voittanut oman All American pystinsä.

Kokonaisuudessaan tämän vuoden ryhmä oli ikuisesti muistettava. Se miten pelurit löysivät toisensa jo alkuleireillä. Se miten kuunneltiin ja toteutettiin ohjeita ja sääntöjä hauskan pidon yhteydessä. Se miten yritimme parhaamme joka tilaisuudessa, oli loistavaa.

Uskon että tämän vuoden Biddy USAlaisista kuullaan vielä.

Kiitos matkasta!

Matka jatkuu….

Seuraavat leirit ensi vuodelle alkavat elokuusssa. Kannattaa seurata näitä sivuja.